Ohjeita omaisille

Otamme osaa suruunne

Palvelemme Teitä seuraavissa asioissa:

  1. Sovitaan hautauspäivä ja kellon aika, pappi ja kanttori kirkkoherranvirastossa.
  2. Valitaan hautapaikka ja sovitaan siihen liittyvistä asioista kirkkoherranvirastossa.
  3. Keskustellaan vainajan tuomisesta ja kellojen soitosta kirkkoherranvirastossa tai seurakuntamestarin kanssa.
    Seurakuntamestari ottaa vainajia vastaa arkisin klo 10.00-16.00 välisenä aikana.
    (Loimaan ja Forssan hautaustoimistoilla on avaimet seurakunnan kylmiöön, joten vainaja voidaan siirtää muunakin aikana seurakunnan tilaan.)
    Kellojen soitto tapahtuu arkipäivänä sovittuna aikana klo 10.00-16.00 välillä. Ja mikäli vainaja tuodaan tämän ajan ulkopuolella, soitetaan kellot sovittuna arkipäivänä klo 10.00-11.00 välillä.
  4. Mahdollinen haudalla oleva kivi
    Mikäli hautaus tapahtuu ns. vanhaan hautaan on haudalla oleva kivi poistettava hyvissä ajoin ennen haudan avaamista paikalta (kesällä 5 arkipäivää ja talvella 8 arkipäivää ennen hautausta). Mikäli omaiset eivät pysty kiveä siirtämään, suoritetaan kiven siirto seurakunnan toimesta tuntityönä. Omaisten tulee hoitaa kivi hautapaikalle haudan tasoituksen jälkeen (kiven siirrosta takaisin paikalleen on sovittava seurakuntamestarin kanssa erikseen).
  5. Haudan avaaminen ja peittäminen
    Hauta avataan yleensä torstaina, kun hautaus on perjantaina –sunnuntaina. Arkku peitetään hautauspäivänä tai viimeistään seuraavan viikon keskiviikkona.
  6. Muistotilaisuus seurakuntakodilla
    Ypäjän seurakunnalla on 100-paikkainen seurakuntakoti, joka sijaitsee kirkon ja hautausmaan vieressä. Sitä voi vuokrata muistotilaisuutta varten. Vuokraan sisältyy pöytäliinat sekä ruokailuastiasto (100-hengelle). Tarjoiluastioita ei ole käytettävissä.  
    Varauksesta sovitaan kirkkoherranvirastossa, jonne myös ilmoitetaan viimeistään kolme päivää ennen tilaisuutta pitopalvelu ym. tarjoilusta vastaava ja näiden saapumisaika ovien avaamista varten.
  7. Keskustelu papin kanssa
    Pappi antaa tarkempaa tietoa itse siunaamishetkestä ja muisto-tilaisuudesta. Papin tavoittaa kirkkoherranviraston numerosta 767 3108.
  8. Keskustelu kanttorin kanssa
    Kirkkoherranvirastosta menee tieto valituista virsistä kanttorille. Musiikkitoivomuksista voi toki ottaa yhteyttä kanttoriin. Yleisiä hautajaisten virsiä ovat mm. 30, 338, 388 ja 631. Hautajaisissa veisataan kaksi tai kolme virttä.
  9. Keskustelu seurakuntamestarin kanssa
    Seurakuntamestari neuvoo ja opastaa vainajan siirrosta kirkkoon ja sieltä hautapaikkaan sekä muissa hautaamiseen liittyvissä käytännön asioissa. Seurakuntamestari Maurits Hietamäki puh. 050 560 3368.