Isoskoulutus

Isonen on vastuunkantaja, kuuntelija, yhteishengen luoja ja työntekijöiden korvaamaton apulainen. Isostoiminta antaa eväitä elämään kristittynä, yhteiskunnan ja kaveripiirin jäsenenä. Isoskoulutuksen käyneet pyrkivät kesän leireille avustajiksi ja osa jatkaa myös kerhonohjaajina tai pyhäkoulun vetäjinä.

Koulutus keskittyy kristillisenuskon pääasioihin, vuorovaikutustaitoihin, ryhmänohjaamiseen ja käytännön taitoihin, leikkien ja hartauksien pitämisen harjoittelemiseen sekä antaa tukea nuoren uskonelämän vahvistumiselle.

Isoskoulutus starttaa syksyisin, keväällä uunituoreet isoset siunataan työtehtäviinsä.

Syksyn 2020 isoskoulutuspäivät:

3.10 klo 11-18

25.10 klo 12-16

29.11 klo 12-16

13.12 klo 12-16

 

Ypäjän seurakunta tekee yhteystyötä Rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa myös isoskoulutuksessa, näitä ovat esim. yhteiset koulutuspäivät, leirit, retket.

Isoskoulutukseen voi tulla, vaikkei haluaisi leirille tulla isoseksi. Koulutuksesta on tulevaisuudessa hyötyä, koska voit saada siitä lisäpisteitä kouluun hakiessa. Isoskoulutus on tarkoitettu konfirmoiduille nuorille.

Ilmoittautuminen isoskoulutukseen alkaa syyskuussa 2020, lisätietoja tulee lähempänä.

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja (äitiyslomalla 5.8.2020 alkaen)
Elina de Jongin äitiysloman aikana voi nuorisotyöhön liittyvistä asioista kysyä kirkkoherranvirastosta puh. 02 767 3108.