Perennahoito

Uutena hoitovaihtoehtona seurakunta tarjoaa viisivuotista (5) perennahoitosopimusta.

Perennahoito on kesähoitoa edullisempi vaihtoehto, sillä monivuotiset perennat istutetaan vain sopimuskauden ensimmäisenä vuonna.

Perennahoito lisää hautausmaan monimuotoisuutta, on ympäristöystävällinen ja vähemmän säistä riippuva hoitomuoto. Kasvinsuojelu ja lannoitustarve ovat vähäisempiä, joten se ei rasita maaperää samalla tavalla kuin kesäkukkien hoito.              

Perennahoito sisältää perennan (esim. kuunlilja, jalopähkämö, tarhakeijunkukka ja kesäpikkusydän), perennan hoidon, kastelun, ruohikon hoidon ja haudan pinnan haravoinnin. Työntekijät valitsevat kasvivalikoimastamme juuri kyseiselle haudalle parhaimmin soveltuvan perennan. Mikäli hoito päättyy, seurakunta poistaa perennan.

Ensimmäisenä vuonna taimet tarvitsevat eniten huolenpitoa ja istutus näyttää harvalta, mutta jo seuraavana kesänä kasvit kasvavat kokoa ja koko 5 vuoden hoitokauden aikana kasveja saatetaan joutua jakamaankin, jotta ne eivät leviä liikaa ja kukinta säilyy niin hyvänä kuin se lajikkeelle ominaisesti on mahdollista.

Perennojen joukkoon ei saa istuttaa muita kasveja, jotta juuret eivät vahingoitu. Seurakunta ei korvaa vahingoittuneita perennoja.

Perennahoitosopimukseen kuuluu:

  • Perenna (kuunlilja, jalopähkämö, tarhakeijunkukka tai kesäpikkusydän)
  • Perennan istutus ensimmäisenä vuonna (aloitetaan juhannusta edeltävällä viikolla)
  • Perennan hoito ja kastelu
  • haudan yleisestä siisteydestä huolehtiminen
  • hoitoaika noin 1.5.–31.10.